FlatOut kennel, Flattitytöt Wunjo, Gebo ja Hehku & saluki Riimu
Tervetuloa sivuillemme!
F-pentue
WUNJO
GEBO
RIIMU
KUKA OLEN
LINKKEJÄ
YHTEYSTIEDOT
KUVIA
BLOGI
VIERASKIRJA
Muistoissa
FLATISTÄ
KESKUSTELUA
Heinäkuu, 2010
Elokuu, 2010
Syyskuu, 2010
Lokakuu, 2010
Marraskuu, 2010
Helmikuu, 2011
vauhtia tarjolla
BLOGI
RSS
Pitkästä aikaa
6.02.2011 18:14:16
Oih, aika kuluu niin nopeasti. Wunjon vauvat ovat jo 6kk, hurjaa. Paljon on tullut jo pieniä asioita opetettua pikkukavereille.
Hehku (oranssi tyttö) jäi kotiin asumaan ja hurjasti se onkin oppinut vaikka mistään himotreenaamisesta ei voi puhua. Tämän hetken tasosta voisi sanoa, että tällä hetkellä Hehku osaa muutaman harjoituskerran jälkeen agilitykepit, putken, hypyn (matalana), pussin,puomin ja a-esteen (otettu vain pasi kertaa) ja pöydän.
Tokossa Hehku osaa sivulletulon, seurata noin 10 askelta ja käännökset sekä sivuaskeleet, odottaa tulla luo sekä eteen että suoraan sivulle, noudossa pitää kapulan ja tuoda sen (heittoja ei ole vielä otettu), ruudun alustavasti, liikkeestä seisomisen pienellä avulla, liikkeestä maahanmenon ja paikallamakuu noin 1min sujuu jo.
Koiratanssia varten Hehku osaa: kiepin, kierimisen (tarvitsee vielä käsiavun) ja pujottelun jalkojen välistä, ohjaajan kiertämisen etuperin. Harjoiteltu on alkuun vatia, sivuaskeleita molempiin suuntiin ohjaajan edessä ja ohjaajan kiertämisen takaperin.
Dobossa Hehku osaa tasapainoilla eri asennoissa (istu, maahan, seiso) pallon päällä sekä liikuttaa palloa päällä 'seisten' käskystä eteen- ja taaksepäin.
Lisäksi Hehku osaa noutaa vedestä alustavasti.
Tässä Hehku 5kk ja ensimmäinen uinti ja 15min myöhemmin - huimaa oppimista
Hehku uimassa 1. kertaa
Hehku uimassa n. 15min myöhemmin

Gebo ja Wunjo ovat olleet treenitauolla juoksujen takia ja niille on molemmille kohta taas Tokokoe tulossa.

Phantom (punainen/Anun tyttö) on ollut meillä hoidossa keskiviikosta ja voi kun noilla tytöillä on ollut niin kivaa yhdessä. Perjantaina vielä Wilmankin Rekku pääsi mukaan kirmailemaan. :)
Tänään Phantom pääsikin myös Doboilemaan Wilman kanssa.

Koko pentuporukan kanssa on treenailtu viikoittain noin tunnin verran. Ollaan tehty kaikkea tempuista ja agialkeista tokoon. Ihania ihmisiä ja ihania koiria.

Lemmarit takana
30.11.2010 19:37:07
Viikonloppu oli aikasmoinen rutistus, mutta nyt onnellisesti ohi. Gebo esitteli uusia eggballeja eli koiran fysiopalloja ja päätyi pyynnöstä vielä venyttelymalliksi. Noi fysiopallot on aivan ihania ja ainakin Wunjo ja Gebo tykkää niistä hurrrrjan paljon. Riimu ja Hehku eivät vielä ole päässeet kokeilemaan.
Wunjolla oli messarissa esityksiä koiratanssissa ja tokonäytöksessä yhteensä 8kpl, mutta se suoritui niistä flattimasella innokkuudella. Se on kyllä ihana koira!!!!
Perjantaina Ledi muutti uuteen kotiinsa Virven luo ja vaikka tiedän kodin olevan hyvä niin suru tuli puseroon. Niin pitkään se rakas lapsukainen ehti kotona olla, että olihan siihen jo ihan kiintynyt.
Eilinen ei sitten messujen jälkeen enää sujunutkaan ihan putkeen ja täällä Konalassa hajosi ovijärjestelmä lopullisesti pakastin oli paukahtanut torstaina virtapiikin seurauksena ja sitten vettä olikin lattialla ja sulanutta neuta pakastimessa. No eipä tarvitse miettiä, mitä meidän koirat syö seuraavan viikon, pari...kolme.
Onneksi on keksitty huoltomiehet ja lukkosepät. Niitä sitten illan juoksi täällä ja yöllä lukkosepän käynnin jälkeen pääsin nukkumaan kahden maissa. Me kun oltaisiin päästy ulos, mutta ei enää sisään. No, eipä ole enää ovijärjestelmää vaan ihan perinteinen avain. Ja laskua kertyi sitten ihan hauskasti taasen... vakuutuksissa kun on miellyttävä omavastuuosuus ;)
Tänään olen päättänyt uhrata aikaani treenailuun, kunhan täällä hiljenee hieman. Koko tyttöklaani tuossa odottaakin innokkaana (=nukkuvat).

Lenkkiseuraa :)
29.10.2010 22:14:30
Me ollaan nyt otettu jokailtaiseksi tavaksi pitkä lenkki. Keskiviikkoiltana meillä oli Leon ja koirien kanssa seurana Yael ja alkulenkistä aprikoosi isovillakoira ja musta kääpiövillakoira (Wendy ja Rousku). Loppulenkistä seuraksi oli jo vaihtunut aprikoosi- mustamutajalkavillakoira ja kääpiö multavillakoira
Torstaina lenkkivahvuutena ei ollut kuin omaa porukkaa.

Tänään käytiin taasen tallilla katsomassa polleja ja mukana oli Laura Faustin kanssa. Pennuilla oli oikein mukavaa ainakin turpeessa ja lantalassa juostessa.

Pentujen kanssa olen nyt treenaillut hieman sivulletuloja ja kosketusalustaa. Mitään hurjia määriä treeniä ei ole tehty - kunhan saa isoimmat virrat pois ajatuksella on lähinnä menty.
Oih näitä riiviöitä :)
26.10.2010 20:40:51
Nyt on alkanut operaatio 'kuinka väsytän pikkuflatit'. Sunnuntai-iltana edellisyön leikkihetkien (joihin siis heräilin) jälkeen päätin, että väsyneet mutta onnelliset pikkuflatit menevät illalla nukkumaan. Illalla siis tehtiin piiiitkä lenkki sateessa ja pennut saivat kaahailla isojen kanssa. Sitten pikkuisen treeniä, iso kasa murginaa nassuun ja pennut nukkumaan ja niin ne nukkuivat tyytyväisinä aamuun.
Maanantaiaamuna eläinlääkäriin rokotuksille. Pentujen painot muuten olivat Rekku 9kg (lila tyttö), Hehku 10.3kg (oranssi tyttö) ja Ledi 8,4kg (vihreä poika). Tämän jälkeen käytiin vajaan tunnin metsälenkillä, illalla pitkä lenkki vapaana (tällä kertaa ei treeniä) ja iso kasa ruokaa - vaan kas tarjolla oli yöllä pirteitä leikkihaluisia pentuja. Mitä siis opimme - flatti väsyy vain treenillä.
Mutta niin ihania pentusia ne on. Samuli sanoikin, että mikäs siinä, että ne tuossa odottavat uuteen kotiinlähtöä pidempään, kun ovat kumminkin niin kuulolla ja tottelevat kun sanotaan.
Murkkuikää odotellessa...

Hieman treenailua ja lenkkeilyä
22.10.2010 17:48:41
Tänään käytiin taas Wilman ja taaperoiden kanssa lenkillä. Tehtiinpä sitten lopuksi vielä jälkiruudutkin.
Nyt on myös lapsukaisille annettu nimet, kun ne eivät vielä ole kotoa pois muuttaneet. Pojasta tuli Led ja tytöstä Hehku. Melkoisia valoja ovatkin :)
Nopeasti ne oppivat asioita molemmat. Vähän on treenattu tokoa myös kummankin kanssa, ihan vain perus maahanmenoa ja sen sellaista.
Hämmästystä jälleen
17.10.2010 15:30:36
Tänään oltiin aamulla Wilman ja pentujen kanssa lenkillä. Pennut leikkivät metsässä iloisesti ja aamu oli mitä mainioin. Wilma oli tehnyt Rekulle jälkiruudunkin meitä odotellessa ja se oli mennyt hyvin.
Pennut pääsivät kotiin ja minä ja isot tytöt lähdettiin töihin. Gebon kanssa on nyt treenattu Lemmikkimessuille paria temppua ja tänään niitä tuli hieman hiottuakin. Illalla sitten on vielä Show-ryhmän treenit niin meidänkin harjoitukset jatkuvat vielä.
Töistä tultua päätin ottaa pennut vielä ajelulle ja nostettuani pojan autoon oranssi tyttö loikkasi autohäkkiin itse. Mulla on paku, joten ihan matalasta pompusta ei ollut kyse. Tyttö oppii kyllä tosi hienosti kaikki säännöt vaikka muutoin melko vilpertti onkin. Poika on hieman tuumivampi, mutta juuri siksi myös aavistuksen helpompi.
Lenkkeilyä ja lunta
15.10.2010 21:27:42
Tänään tehtiin lenkkitreffit Wilman ja Harrin kanssa. Tarkoitus oli vielä lopuksi tehdä jälkiruudut pennuille, mutta taivaalta satoi lunta runsaan tuulen saattelemana, joten se sitten jäi. Mutta kaikilla oli mukavaa, Riimu, Wunjo ja Gebokin pääsivät samalla kaahailemaan. Riimu ja Gebo oikein sydämen kyllyydestä.
Eilen illalla treenailin pentujen kanssa hieman noutoa ja maahanmenoja ja istumista. Täytyy nyt tehdä molempien kanssa hommia yksitellenkin, jotta oppivat ihmisen koiraksi.
Vielä nuo lapsukaiset kaipaavat uutta kotia, ongelma vain alkaa olla se, että niihin on jo kovin kiintynyt.

Ai niin, Wunjon ahneus joka siis alkoi aivan uusissa mitoissa pentujen saamisen jälkeen meinasi eilen saada karmean lopun. Annoin kaikille isoille koirille raa'at kanafileet. No Wunjo reippaana nappasi omansa ja kertaakaan purematta nielaisi ja meni olohuoneeseen. Riimulle kelpasi ihan vain puolikas, joten kutsuin sitten heti Wunjon takaisin keittiöön. Neiti hyvällä mielihalulla otti lisää ja juoksi takaisin. Samuli nauroi, että mitä se tuolleen tuonne olohuoneen pöydänalle menee. Ja siinä samassa tajusin, että tukehtumassahan mokoma. Juuri olin sanomassa, että nosta se takajaloista ilmaan niin Wunjo oksensi palat ulos ja söi sitten perään - jopa pureskellen... Luulin, että vain Gebo meillä pystyy moiseen. Sille kun on joutunut parikertaa tekemään koirien Heimlichit - tosin ei koskaan yli vuodenikäisenä enää. Kop, kop.

Maailmaan tutustumista
12.10.2010 12:16:56
Sunnuntaina treffattiin Luukissa porukalla, koko pentueen voimin -1. Tase, pohjoisen poika ei tietenkään ollut paikalla. No ehkäpä sitten ensi kesänä.
Lauantai-iltana lapsukaiset kävivät tutustumassa kahteen kissaan. Kissat tykkäsivät pennuista ja pennut kissasta. Eilen taas lähdettiin Wilman ja Rekun kanssa yhdessä matkaan ja  vuorossa oli tutustuminen talliin, hevosiin, yhteen bordercollieen ja yhteen shelttiin, joiden kanssa sai sitten leikkiäkin. Näkyipä tilalla vielä vieraita ihmisiä ja traktoriakin ihasteltiin. On ne vaan niin ihania nämä lapsukaiset. Ja reippaita kuin mitkä. Kiitokset Mialle tästä mahdollisuudesta
Lenkkeilyä ja maailmaan tutustumista
8.10.2010 20:01:29
Pikkuisten pentusten kanssa on nyt käyty joka päivä lenkkeilemässä metsässä. Eilen käytiin yhdessä Faust-veljen ja Lauran kanssa ja tänään aamulla oli pirteät aamutreffit Anun ja Phantomi-siskon kanssa. Tänään käytiin myös tutustumassa Sellossa maailman kaikkiin ihmeellisyyksiin parkkihallista, innokkaisiin tutustujiin, liukkaisiin lattioihin, hissiin ja liukuportaisiin... Tämä tehtiin yhdessä Rekku-siskon ja Wilman kanssa.
Täytyy kyllä sanoa, että sellaisilla ei niin koiramyönteisillä ihmisillä on omituinen asenne. Koirien pitää heidän mielestään tietysti aikuisina olla hajuttomia ja mauttomia, mutta pentuna ei niitä saisi tulla käytöstapoja opettelemaan... Heille suosittelen Omenan ja Jumbon kauppakeskusksia. Stockmannilla, Itäkeskuksessa ja Sellossa on turha tulla sanomaan naama , ettei ole koirille sallittuja paikkoja - ne kun on. Vain ravintoloiden alueille ei tietenkään ole asiaa. Tosin taisivat tyrmistyä, kun sanoin takaisin, että kyllähän nämä on koirille sallittuja alueita ja tajusuvat, etten ollutkaan 13v.
Mitenkähän sellaiset ihmiset pärjäävät ulkomailla, joissa koirat ovat tervetulleita ravintoloihinkin.
Ja ei taida heilläkään olla mitään sitä vastaan, että etsijäkoira etsii heidät kadottuaan, naaraa järvestä hukuttuaan ja jos ehtii pelastaa ennen hukkumista, että pommikoira etsii pommin ennen räjähdystä... Ahdasmieleisiä siis ovat ja heille se suotakoon ja verenpainelääkkeet aikuisena määrättäköön, hih.
No pennut olivat reippaita ja iloisia, joten onnistunut harjoitus kaikkineen
Ihana päivä
6.10.2010 17:37:28
Eilen treenasin itse pitkästä aikaa itse Wunjon kanssa agilitya. On se vain melkoinen menopeli. Myös Gebon kanssa tein ensimmäisen kerran pitkää rataa. Pitkät kepitkin meni kuin vettä vaan.
Tänään käytiin Wilman kanssa ulkoiluttamassa Luukin metsässä itsemme lisäksi Leo-leijonaa, pentuja ja aikuisia koiria. Kaikilla oli niin kovin mukavaa :) ja tehtiinpä sitten vielä pennuille pienet jälkiruudutkin lopuksi.
Kiitos Wilmalle ihanasta lenkkiseurasta!
Uskomatonta!
30.09.2010 18:51:42
Tänään on siirrytty mökiltä takaisin ihmisten ilmoille ja pakko se on jo myöntää - pennut ovat sisäsiistejä. Minulle on ollut suuri hämmennys, että pennut ovat kyenneet pidättämään niinkin pitkiä aikoja kuin seitsemän tuntia ja tehneet sitten heti tarpeensa ulospäästyään. Eihän noiden millään pitäisi pystyä pidättämään kuin 3 tuntia ja nukkuessa pidempään.
Yhdelle ihanalle pojalle kun vielä löytäisin kodin niin sitten kaikki, tai no melkein kaikki ovat lentäneet pesästä. :) Yhden tytön myyn jos sille tosi harrastava koti löytyy, muutoin jääpi kotiin kasvamaan :)
Pennut jo luovutusikäisiä - tulee suru puseroon
21.09.2010 17:22:20
Nyt se päivä sitten on koittanut kun pikkuiset alkavat lähteä maailmalle. Tänään lähti ensimmäinen. Anu haki ihanan reippaan pentunsa ja punaisen tytön kutsumanimeksi tulee Phantom.
Nyt tunti luovuttamisen jälkeen on jo ikävä...hassu minä.
Sadesäästä huolimatta pentuset ovat päässeet ulkoilemaan kun sade on aina hetkeksi tauonnut. Niitä on niin ihana seurailla, kun juoksevat ja leikkivät. Siinä mieli lepää :)
Pennut testattiin tänään
16.09.2010 20:56:32
Pikkuiset taaperoiset matkasivat mökiltä testattavaksi Espooseen. En olekaan niin ruusunpunaisten lasien läpi katsellut pentuja kuin aluksi uskoin vaan myös testaaja oli sitä mieltä, että kyseessä on todella hyvä pentue. Testaajana toimi Pekka Korri, jolla on pitkäaikainen kokemus koirista ja niiden testaamisesta (testaa mm. opaskoirakoulun pennut). Kaikkeahan testin avulla ei tiedä, mutta aika paljon kuitenkin.
Kun pennut keskiverrosti saavat tesitssä arvosanaa 3 oli näillä pennuilla arvosana 5 yleisin.
Testissä katsottiin ominaisuuksia kuten,
1 miten pentu käyttäytyy sylissä onko rentoutunut ja utelias (5)  toisena ääripäänä paniikki (1)
2 Luoksetulon rohkeus; onko rohkea ja reipas vai toisessa ääripäässä pakeneva, pelkäävä pentu
3 Kontakti; ottaako vieraaseen kontaktia avoimesti ja vapautuneesti vai toisessa ääriipäässä pakeneva pentu
4 Taistelutahto; taisteleeko keskittyneesti lelusta hyvällä otteella vai toisessa ääripäässä ei tastele
5 Taistelutahto - ajava saalisvietti; ryntääkö lelun perään ja omii itselleen toisessa ääripäässä ei lähde perään
6 Alistuminen. Onko selälleen käännettynä rento ja rauhallinen vai toisessa ääripäässä paniikissa/hysteerinen
7 Palautuminen - palautuuko kaikista välittömästi vai jääkö tilanne päälle
8 Reagoiko koviin ääniin - ei pelkää menee tutkimaan äänen lähdettä - toisessa ääripäässä pelko/paniikki
9 liikkuminen pöydällä - liikuu järkevästi ja rohkeasti häntä ylhäällä  toisessa ääripäässä paniikki, tärinä
10 Laumavietti - kuinka innokkaasti lähtee ihmisen perään seuraamaan onko innostunut vai pakeneeko
Näistä yhteenvetona toimintakyky asteikolla erittäin hyvä - heikko ja hermorakenne erittäin hyvä - heikko.

Kaikki pennut saivat lisäksi kirjallisen arvion muutoin.

Sitähän ei tiedä, mikä on sitten aikuisena tilanne, mutta oikein mainioista ja toimivista pennuista tuntuu olevan kyse.



Äläpäs tuomitse liian aikaisin - opittu jälleen
11.09.2010 18:44:11
Eipä pitäisi liian nopeasti tuomita koiravauvoja :) Tänään tytöt oikein urakalla kunnostautuivat varisten kanssa. Pinkki varsinkin oli tosi innostunut ja raahaili varista. Mukaan yhtyivät lila ja oranssi. No sittenhän varsiksessa vuoron perään roikkui kiinni kahdeksan pentua, kun leikkelin niiltä siipiä irti treenikäyttöön.
Eli ilmeisesti tytöillä oli eilen jotain vatsanpuruja.
Ja mitä niiden portaiden kiipeämiseen tulee - nyt ne kaikki osaavat kiivetä ne. Siinä ne istuivat kaikki portaiden yläpäässä illalla kun alkoi sataa ja menin niitä sisään ottamaan :)
Tyhmä muuten olin etten ottanut valokuvia vaan pelkkää videota ja nyt kone ei suostu siirtämään noita videoita kamerasta :(
Ne on vaan niin suloisia raahaillessaan itseään suurempaa varista mukanaan.

Kehitystä ja harjoittelua
10.09.2010 22:13:15
Pennut sen kuin kasvavat. Ne alkavat olla jo aika taitavia juoksijoita ja pari jo kiipeilee rappusissa. Liila oli ensimmäinen, joka kiipesi portaalle, punainen oli ensimmäinen kiipeilijä, joka saavutti portaiden huipun tytöstä ja keltainen pojista.
Tänään Laura kävi katsomassa pentuja ja toi variksia ja yhden fasaanin tutkittavaksi. Kaikki pojat ja tytöistä punainen olivat kovin kiinnostuneita riistasta, lila heräili hitaammin innostumaan samoin oranssi. Pinkki ei osoittanut olevansa kiinnostunut, mutta oli muutoinkin tänään jotankin allapäin. Katson, miltä tilanne näyttää illalla uudelleen.
Pennut ovat edelleen osoittaneet yllättävää kykyä sisäsiisteyteen ja eilen aloitattiin treenaaminen  hiljenemisestä.
Kun vain yhden päivän malttoi olla menemättä nostamaan seuraavaa paria ulos ennen kuin oli täysin hiljaista pentulaatikossa niin nämä veijarit oppivat olemaan hiljaa :) Aluksi taisi mennä jopa 5 minuuttia oven toisella puolella seistessä ennen kuin se hiljaisuus laski. Jos metelöitiin niin laitoin vain huoneen oven kiinni - avasin, jos olivat hiljaa. Ja tämä lääke tepsi jo näin nuoriin veijareihin.
Ne ovat kyllä niiiin oppivaisia otuksia.

Mökillä taaperoiden kanssa
6.09.2010 16:51:31
Pentujen kanssa olen ollut mökillä torstaista saakka. Pennut kasvavat hurjaa vauhtia ja niiden kantaminen ulos kaksi kerrallaan alkaa jo hieman olla haasteellista. Kiltisti olen ne kuljettanut ulos useita kertoja päivässä ja ulkona on sitten oltu sen aikaa kun sään mukaan on ollut mahdollista. 
Pennut nauttivat hurjasti ulkonaolosta ja niistä näkee sen huiman kehityksen motoriikassa, jonka ulkona temmeltäminen mahdollistaa. Lisäksi olen säästynyt jatkuvalta pentulaatikon putsaamiseslta, sillä taaperot malttavat pitkälti odottaa siihen saakka, että pääsevät ulos ja käyvät sitten heti tarpeillaan.
Eihän niiden kaiketi pitäisi vielä osata edes pidättää???? No ainakin pennunomistajat pääsevät sitten helpommalla. Itse muistan, että Wunjo oli sisäsiisti jo noin 3kk iässä. (Toisaalta en ollut kuin maksimissaan 6 tuntia pois kotoa tuohon aikaan)
Myös eroja luonteissa alkaa näkyä. Toiset ovat hyvin itsenäisiä ja uteliaita tutustumaan alueisiin yhä kauempana toiset taas kulkevat hyvin perässä.
Kaikki tulevat kutsusta luokse. Sininen kävelisi perässä vaikka maailman ääriin. Lila ja vihreä tutkivat maailmaa hyvin itsenäisesti. Punainen ja keltainen kuljettelee aina jotakin suussaan ja 'piirileikkiin' osallistuvat kaikki. Pojat leikkivät paljon yhdessä ja tytöt omassa porukassaan.



Pentujen kanssa mökillä
3.09.2010 22:13:51
Eilen illalla siirryimme lopulta mökille pentujen kanssa. Huolimatta pitkästä ajomatkasta (n. 80km) ei yhtään pissaa tai oksennusta tullut matkalla. Pennut asettuivat heti autossa nukkumaan, joten tuskin tulee myöhemminkään ongelmia autoilun kanssa.
Nostettuani pennut ulos autosta ne kävivät välittömästi pissillä ja kaikilla ja alkoivat tutkia maailmaa. Aluksi tietysti auton alusta piti tutkia.

Mökillä kaikki on sujunut maillikkaasti ja sisälle pentuaitaukseen on tullut vain pari pissaa. Olen vienyt pennut ulos ja ne ovat saaneet ruuan heti kun ovat käyneet pissillä. Sitten hieman tutkaillaan maailmaa, käydään kaikilla ja mennään takaisin nukkumaan.
Wunjo on esitellyt parille pennulle talon alustan ja olenkin sen joutunut lähettämään noutamaan pari pentuaan sieltä pois. Onneksi se tapahtuu helposti ja alle eksyneet pennut ovat tulleet sieltä nätisti pois emonsa perässä.
Gebo ja Riimu nauttivat kaahailusta ja onnekseni olen huomannut, että Mirjan kukkapenkit saavat olla rauhassa, huoh. Asettamani parrikaadit ovat pitäneet nämä vierailijat pois kaivelemasta tai kaahailemasta läpi. Tyttöjen mielestä polkuja pitkin on mukavampaa juosta.
Gebolle sana - menkää leikkimään tarkoittaa nyt 50metriä suoraan ovelta pulahtamaan järveen ja juoksua talon ympäri. On niillä hauskaa. :)
Pilliehdollistaminen on aloitettu ja jokin haju niillä taitaa jo asiasta ollakin.
Ilokseni huomasin pentujen olevan tosi reippaita ja uteliaita. Kaikki lähtivät heti tutkimaan maailmaa, mutta vihreä, oranssi ja punainen tekivät eniten paluita auton luo ja jatkoivat sitten eteenpäin.
Kaikki kumminkin tulevat kun niitä kutsuu (universaali pentu, pentu-kutsu).
Yllätyksekseni eniten perässäni tulevat oranssi, valkoinen ja vihreä pentu, punainen löytyy tutkimasta talojen alustoja ja lila matkailee sinisen kanssa.

Sininen ja lila



Nimiä ja tyyppejä niiden takana
1.09.2010 2:38:38
Olen pohtinut pentujen nimiä pitkään - ehkä jo turhankin pitkään ja päätynyt seuraaviin:
Pojat tulevat saamaan nimekseen: Famous, Functional, Fast, Funky
Tytöt taas: Flawless, Fantastic, Flossy ja Fabulous.
Tällaisiin nimiin päädyin pohtiessani noita ja F-kirjaimesta päätin aloittaa. Niin paljon on kasvattajia, joilla menee pennut a-d ja siihen loppuvat niin vaihtelevat kirjaimet ovat pop. Ja jos toivomani kennelnimeni menee läpi niin nämä siihen sopivat.


Pentujen luonteissa alkaa näkyä jo melkolailla eroja. Mutta siitä huolimatta kaikki ovat reippaita ja rohkeita ja tutustuvat maailmaan innokkaasti ja pelottomasti.
Pentusia, pentusia, mitäpä muuta :)
28.08.2010 22:16:43
Mökille lähtö huomenna. Ihanan pikkuiset riiviöt ovat kasvaneet ja yksi niistä on osoittautunut äänekkääksi. Kun muut ovat hiljaa lila tyttö huutaa portilla ja vaatii pääsyä temmeltämään.
Wunjo saattaa vielä joutua keinoemoksi villakoirapennuille - saa nähdä. Villakoiraemolla ei oikein ole tullut maitoa - no Wunjolla senkin edestä ja kohtahan nämä riiviöt alkavat saada muuta ruokaa pääasiassa, joten ei siinä ongelmaa. Toinen juttu on innostuuko hoitamaan vielä toisia pentuja.
Erot pentujen luonteissa alkavat hiljalleen nousta esiin. Sanottakoon että seurattuani niitä pentulaatikossa että olohuoneessa ja keittiössämme seikkaillessaan:
Lila tyttö on tällä hetkellä pentueen äänekkäin ja energisin. Mutta kun alkaa nenällään työskennellä niin keskittyy oikein hyvin. Melko toiminnanhaluinen ja voisi sanoa ja vaatii ehdottoman sitkeää mieltä siinä ettei opi huutamalla saamaan tahtoaan läpi. Tuskin tarvitsee koskaan kuumottaa, että innostuu tekemisestä :)
Ehdottomasti ei puhtaaksi kotikoiraksi.
Vihreä poika on nopein käyttämään nenuaan ja kooltaan edelleen pienin. Vihreä on myös kovin ihastunut Leoon ja tunkee Leon syliin aina kuin mahdollista.
Sininen poika on välillä hieman pohtiva, mutta sinnikäs.
Punainen tyttö on ehdottomasti joukon taisteluhaluisin ja vetää aina kaikkea roikkuvaa, mihin pieni kuono löytää ja yltää. Myös itsenäisyyttä löytyy.
Oranssi tyttö tykkää kulkea ihmisten perässä ja rakastaa halimista.
Valkoinen poika oli ensimmäinen, joka ymmärsi kutsun merkityksen.
Pinkki tyttö käyttää nenäänsä hyvin, mutta on ehdottomasti kaikkein uteliain. Oikeastaan kulkee paljon kimpassa vihreän pojan kanssa.
Keltainen poika on varsin seurallinen ja on yleensä siellä, missä muutkin.
Suurimpia tutkimusmatkailijoita ovat: vihreä, pinkki, punainen, sininen
Parhaimmat nenän käyttäjät tällä hetkellä ovat: vihreä, pinkki loput sitten samalla linjalla suunnilleen - ei yhtään todella kehnoa
Seuraan eniten tahtovat: Punainen, pinkki, sininen
Rauhallisimmat: oranssi, valkoinen, keltainen
Leluista kiinnostuneimmat: sininen, valkoinen
Ahneimmat: kaikki :)
Oih, mitä ihania pikku riiviöitä!
25.08.2010 12:19:10
Pikku riiviöt vain kasvavat. Tarkkailin niitä tuossa tehdessäni antaessani niille taas jauhelihapalleroiset ja vaihtaessani niiden alustat ja tein seuraavia havaintoja:
Punainen tyttö on aikas ahne ja päättäväinen kuin mikä. Nostin sen 3 kertaa takaisin pahvilaatikkoon kun punkesi raunalle - se oli niin tulossa yli.
Lila tyttö ja vihreä poika - ne kun aloittavat etsimään ruokaa niin se etsintä sitten jatkuu kunnes sitä löytyy- (Laitoin pieniä palloja jauhelihaa laatikon pohjalle ja katsoin alkavatko etsiä - olivat siis jo aina saaneet jauhelihaa sitä ennen, joten mahat olivat jo kohtuu täynnä) ja vielä sen löytymisen jälkeenkin.
Mekastustaso alkaa hiljalleen taas laskea ja yönsä nämä nukkuvat kuin tukit tai sitten ovat vain pitämättä meteliä itsestään tai sitten en vaan enää herää siihen. No Leo kun herättää vähintään sen 2 kertaa vielä yössä (taas) niin silloin on kyllä pentulaatikossa ollut ihan hiljaista.
Pian kutsuu kyllä mökki, että pääsevät kaahailemaan ulkona. Minun pitää varmaan ottaa läjäpäin videokuvaa ulkoiluista niin voin sitten jälkikäteen kaiholla muistella kun pennut ovat lähteneet maailmalle.

32 kpl yhteensä 1  2 
Tervetuloa sivuillemme!F-pentueWUNJOGEBORIIMUKUKA OLENLINKKEJÄYHTEYSTIEDOTKUVIABLOGIVIERASKIRJAMuistoissaFLATISTÄKESKUSTELUA